Yhteistyössä keho ja mieli

Läppärityöläisenä sitä helposti ajattelee tekevänsä työtä vain päällään ja ehkä vähän takapuolellaan ja näppäinsormillaan. Kehon muistaa vasta sitten, kun hartiat ovat perunapeltoa tai alaselkä niin juntturassa, ettei pysty suoristumaan. Näin ainakin minulle on käynyt liian monta kertaa. Kaikkihan me toki olemme kuulleet ylenmääräisen istumisen vaaroista ja hyvien työskentelyasentojen merkityksestä, mutta arjen kiireissä tieto helposti unohtuu. Iän karttuessa (puhun taas itsestäni) kehon muistutukset kuitenkin (tavallaan onneksi) tihentyvät eikä tuntikausien istumasessiot koneen ääressä enää vain onnistu.

 

Asahia arkeen

Viime syksystä lähtien olen opetellut uutta tapaa tuoda liikettä arkeen. Tämä uusi tapa on nimeltään asahi. Asahi on suomalaista terveysliikuntaa, joka pohjautuu tutkittuun tietoon liikunnan terveysvaikutuksista. Se edistää terveyttä, sopii kaikille kehoille ja on helppo oppia. Lajia alkoivat kehittää vuonna 2004 neljä suomalaista liikunta- ja terveysalan ammattilaista. Nyt laji on jo parikymppinen, ja koulutusta järjestävä Asahi Nordic kymmenvuotias. Laji myös kehittyy edelleen: uusimpia sovelluksia ovat lapsille suunnattu asahi, meditatiivinen Asahi Flow ja sykettä nostava Asahi Power & Dynamics.

 

Asahi sopii arkeen hyvin, koska sen harjoittamiseen ei tarvita mattoja tai muita erityisiä varusteita eikä kovin paljon tilaakaan. Myös harjoituksen kestoa on helppo mukauttaa. Kun kiinnostuin asahista, ilmoittaudun melkein heti ohjaajakoulutukseen, ja olenkin nyt suorittanut jo kaksi tasoa Asahi Nordicin ohjaajapolusta eli C- ja B-ohjaajakoulutuksen. Kouluttaja Maarit Lintukorven aito innostus oli tarttuvaa lajia. Asahin maailmassa ohjaukseen ei tarvita vuosikausien opintoja, vaan pääasia on, että sisäistää liikkeiden linjaukset, ymmärtää niiden tavoitteet ja osaa sanallistaa ne muillekin. Toki me ohjaajat saimme myös hyvät tukimateriaalit käyttöömme. Niihin on ollut hyvä palata yhä uudelleen.

 

Terveyskunto auttaa jaksamaan

Asahiohjaajan koulutukseen kuului sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri Yrjö Mähösen asiantunteva luento asahin terveysvaikutuksista. Hän käytti luennolla kuvaavaa termiä terveyskunto, jota voidaan asahin avulla edistää. Hyvä terveyskunto auttaa selviytymään arjessa sekä ehkäisee sairauksia ja tapaturmia. Siihen kuuluu paitsi fyysisiä, myös psyykkisiä ja sosiaalisia ulottuvuuksia. Asahi kehittää tasapainoa, koordinaatiokykyä, nivelten liikelaajuutta, jäsenten joustavuutta ja lihasvoimaa. Siinä keho ja mieli harjoittelevat yhdessä. Kun harjoitus tehdään kehotietoisuuden tilassa, se tekee hyvää mielelle ja kognitiivisille toiminnoille. Jos harjoitellaan ryhmässä, tulee mukaan vielä mielen hyvinvointia tukeva yhteys toisiin ihmisiin.

 

Ryhmässä tekemisen ilo on aina mukana järjestämilläni kirjoituskursseilla ja -työpajoissa, mutta jatkossa tarkoitus on pitää myös kehon liikettä yhä enemmän mukana. Kirjoittaessa ihminen jää hyvin helposti staattiseen ja kumaraan asentoon, joten asahille ominaiset avaavat ja pumppaavat liikkeet auttavat pitämään selän ja hartiaseudun vetreänä. Jos harjoituksen sijoittaa kirjoittamisen alkuun, voi se auttaa saavuttamaan keskittyneen, rauhallisen mielen ja miellyttävän olon omassa kehossa. Asahi on sitä tehokkaampaa, mitä hitaammin ja keskittyneemmin harjoituksen malttaa tehdä.

 

Jos oikein haluaa tehostaa asahin vaikutuksia, kannattaa harjoitella luonnonläheisessä ympäristössä. Luonnossa oleskelu kun hoitaa mieltä ja lievittää stressiä jo itsessään. Yrjö Mähönen ohjaa Lauttasaaren Kasinonrannassa asahia joka keskiviikko klo 17 – säässä kuin säässä, ja mukana on aina kymmeniä osallistujia. Oma haaveeni on alkaa vetää asahia Espoon Tapiolassa Otsolahden maisemissa, kunhan kerään vielä vähän ohjauskokemusta tuttujen ja naapurien kanssa. Kenties lahden rantanurmella harjoitetaan asahia jo niihin aikoihin, kun kurjenmiekat puhkeavat kukkaan, kuten tämän blogijutun pääkuvassa.

 

Ennakkotietona kerrottakoon, että Maarit Lintukorpi ja minä vedämme 3.8.2025 Lohjalla yhteisen teemapäivän, jossa asahi, tietoisuustaidot, luonnon läheisyys ja kirjoittaminen yhdistyvät. Lisätietoa tulossa piakkoin!

 

Seison B-ohjaajatodisus kädessäni Asahi Nordicin julisteen edessä.
Onnellinen B-ohjaaja todistus kädessä Lohja Spassa helmikuussa 2025.

 

Lue lisää asahista osoitteessa asahinordic.com!

 

Lähteinä ja inspiraationa olen käyttänyt myös Yrjö Mähösen luentoa Asahi-liikunnan vaikutuksista terveyteen (ohjaajakoulutus Lohja Spassa 9.2.2025) sekä Ilpo Jalamon ja Yrjö Mähösen kirjoittamaa kirjaa Asahi – terveysliikunnan opas harrastajille (Asahi Nordic 2019).