Kaikki oli ensin yhdellä tavalla, ja sitten se oli toisella tavalla. Minä olin joku, ja sitten minusta tuli joku muu.
Sitaatti on Lea Ypin kirjasta Vapaa – Kuinka kasvoin aikuiseksi maailman luhistuessa (suom. Riina Vuokko, Atena 2023). Se on vaikuttava muistelmallinen teos, joka kuvaa lapsen ja nuoren näkökulmasta elämää Albaniassa, ensin sosialismin aikana, sitten sen kaatumista seuranneissa jälkijäristyksissä. Samalla kun maa muuttuu toiseksi lähes yhdessä yössä, muuttuu myös nuoren Lean käsitys itsestään, perheestään ja koko maailmasta.
Teos on ollut myyntimenestys monilla kielillä, mikä saa pohtimaan suosion syitä. Tietenkin Albanian hurjat vaiheet ovat kiinnostavia. Lisäksi Ypin perheeseen ja sukuun kiteytyy paljon siitä, miten historialliset tapahtumat heittelevät ihmisiä ja silti heidän on vain jatkettava elämää. Onhan sekin kiinnostavaa, että lapsena kommunismiin uskonut Ypi on nykyään London School of Economicsissa politiikantutkimuksen professori. Ypin kirjan suosiota selittänee paljolti myös se, että kirja vie meidät tapahtumien keskipisteeseen kasvavan lapsen nahkoihin ihmettelemään ja tekemään havaintoja. Silti kerronnassa on läsnä myös nykyisen aikuisen muisteleva ja sopivasti selittävä ote.
Kieli maailmaa rakentamassa
Kun Lea tarkkailee maahan tulleita turisteja, hän kiinnittää huomiota turistilapsiin, jotka tuoksuvat omituiselta, ”kuin kukkien ja voin sekoitukselta”. Mummi osaa selittää, että ulkomaalaiset käyttävät aurinkovoidetta, ja niin Lea saa oudolle asialle nimen. Sanoihin ja niihin liittyviin latauksiin kiinnitetään muutenkin paljon huomiota. Erityisen painava sana Hoxhan hallitsemassa Albaniassa on esimerkiksi henkilöhistoria, joka määrittää ihmisten mahdollisuuksia. Murrosvaiheessa Lealle puolestaan valkenee, että aikuisten puhe yliopistoista olikin ollut koodikieltä, ja sillä tarkoitettiin vankiloita. Myöhemmin kapitalismi tuo omia sanojaan, sellaisia kuin rakennemuutos, kehittyvä markkina, läpinäkyvyys – ja lopulta pyramidihuijaus. Yhteistä molemmille järjestelmille on puhe vapaudesta, eri tavoin tulkittuna vain.
Rekonstroitu lapsuus
HS:n haastattelussa Ypi toteaa, että kirjan alkupuoli on enemmän fiktionalisoitu osuus, kun taas jälkipuolisko on syntynyt omien päiväkirjojen pohjalta. Niitä hän piti päivittäin 11-vuotiaasta 18-vuotiaaksi. Loppusanoissa Ypi myös kiittää ystäviään, jotka ovat uskoneet hänelle omia lapsuuskokemuksiaan ja auttaneet rekonstruioimaan lapsuudenkuvausta. Rekonstruointi onkin varmasti aika hyvä termi kuvaamaan monia muistelmallisia kirjoituksia. Esimerkiksi tuskin kukaan muistaa lapsena kuulemiaan keskusteluja aivan sanatarkasti, mutta kirjallisena esitysmuotona suorat repliikit ovat tehokkaita.
Ypi mainitsee kirjan kiitoksissa koko joukon ihmisiä, jotka ovat kirjan syntyyn vaikuttaneet, niin sukua ja läheisiä kuin virallisia ja epävirallisia kustannustoimittajia. Minusta on aina kiinnostavaa, kun kirjoittaja avaa lukijoille sitä, miten monen ihmisen avulla omakohtainenkin tosipohjainen teos valmistuu. Toisaalta hän myös kertoo, että kirja on syntynyt pitkälti berliiniläisessä komerossa Covid 19 -pandemian aikana. Kirjoittaminen voi olla yhtä aikaa yksinäisyydessä puurtamista – päätösten ja valintojen tekemistä – ja silti riippuvaista kymmenistä muista ihmisistä. Me suomennoksen lukijat saamme kiittää myös suuren työn tehnyttä suomentajaa Riina Vuokkoa, suomennoksen kustannustoimittajaa, mahdollisesti myös äänikirjan lukijaa Mimosa Willamoa ja kaikkia muita, jotka ovat saattaneet teoksen suomeksi saataville.
P.S. Jos Albania kiinnostaa, niin voin suositella Anilda Ibrahimin upeita romaaneja Punainen morsian (Tammi 2010, Emmi Kyytsösen suunnittelema kansi) ja Ajan riekaleita (Tammi 2013), jotka on suomentanut Helinä Kangas. Jos pyramidihuijaus pohdituttaa, niin kannattaa lukea Emily St. John Mandelin romaani Lasihotelli (Tammi 2023), jonka on suomentanut Aleksi Milonoff.
